Poliisin päivät Länsi-Uudellamaalla
Poliisin päiviä vietettiin Länsi-Uudellamaalla Espoossa, Kirkkonummella, Lohjalla, Vihdissä ja Raaseporissa. Päivän aikana hälytyspartiot jakoivat materiaalia myös tehtävillä, jotta poliisipäivät kohtasivat myös muita kuin paikalla kävijöitä.
Päivät alkoivat Raaseporista, Tammisaaren torilta kello 8.30.
Paikalla oli kaksi poliisiautoa ja neljä konstaapelia.
Sää oli pilvinen eikä parilta sadekuurolta voitu välttyä, mutta vierailijoita kävi runsaasti.
Poliisiautoihin tutustuminen kiinnosti kaikenikäisiä kansalaisia. Vilkkuvat poliisipinssit, poliisiviivoittimet ja muut materiaalit olivat suosittuja. Lapset osallistuivat tietovisaan ja poliisikonstaapelin otti heiltä sormenjälkiä, jotka he saivat ottaa kotiin muistoksi.
Kansalaisten kanssa keskusteltiin mopoilijoista ja erityisesti viritettyjen mopojen katurallista Tammisaaren keskustassa sekä Tammisaaren torista, joka iltaisin ja öisin toimii kokoontumispaikkana autoilijoille.
Poliisikonstaapelit saivat vastata kysymyksiä internetin käytöstä, ajokorteista, liikennesäännöistä, liikennemerkeistä ja graffiteista ym. Myös pari poliisiammattikorkeakoulusta kiinnostunutta henkilöä oli tullut paikan päälle saadakseen vastauksia kysymyksiinsä.
Poliisikonstaapelit saivat vihjeitä nopeusvalvontapaikoista ja pari rikosilmoitustakin otettiin vastaan.
Tapahtuma sai monelta kansalaiselta erittäin hyvää palautetta.


Päivä vietettiin Karkkilassa Vihdin poliisiasemalla. Päivä keräsi paikalle noin 200 kävijää.
Ilma oli pilvinen, mutta lämmin, vaikka päivän loppupuolella sadekuuro yllätti.
Tapahtumassa oli esillä poliisin kalustosta maija, poliisitunnuksin varustettu Mondeo sekä moottoripyörä.
Maijassa lapset ja lapsenmieliset saivat ottaa sormenjälkiä. Jaossa oli esitteitä ja pinssejä.
Kansalaisten kanssa virisi monenlaisia mielenkiintoisia keskusteluja. Moni päivitteli sitä, kuinka suuri alue Vihdin poliisin hoidettavana maantieteellisesti on: Karkkila, Nummi-Pusula ja Vihti. Kansalaisille kerrottiin, että pääsääntöisesti kaksi järjestyspoliisin partiota työvuorossa ja tarvittaessa saamme lisäapua naapurikuntien partioilta.
Ilmeni myös, että poliisiaseman siirtyminen Nummelaan olisi toivottua.
Moni kyseli tutkan toiminnasta: mittaako se taaksepäin ja kuinka pitkältä etäisyydeltä se ottaa nopeuden. Ihmiset esittivät myös toivomuksia nopeusvalvonnan ja ratsioiden suhteen. Kaikki ideat olivat tervetulleita.
Paikalle oli saapunut myös poliisintyöstä ja koulutuksesta kiinnostuneita. Heille kerrottiin poliisikoulun pääsykokeista ja poliisityön monipuolisuudesta.
Kyseltiinpä myös koulupoliisin työstä. Jokaisella koululla on oma koulupoliisi, joka tekee yhteistyötä omien nimikkokoulujensa kanssa.
Lapsia kiinnosti poliisiauto ja moottoripyörä. Oli jännittävää päästä istumaan poliisiautoon ja moottoripyörän selkään. Lapsille jaettiin vilkkuvia poliisipinssejä, joista he ilahtuivat kovin.
Päivä oli kaikinpuolin onnistunut ja ihmisetkin kiittelivät, että on mukavaa kun poliisi on näkyvästi esillä. Moni oli iloinen, että sai kysyä poliisilta mieltä askarruttaneen kysymyksen tai muuten vaan rupatella. "Onneksi poliisia voi tavata muutenkin kuin ikävissä merkeissä", kiteytti eräs vierailija.


Espoon poliisiasemalle päivä keräsi reilut 200 kävijää. Sää oli pilvinen ja lämmin.
Huutokauppa veti yleisöä puoleensa noin 100 henkeä. Myytäviä polkupyöriä oli 50 kpl. Kaikki pyörät kävivät hyvin kaupaksi. Huutokaupan tuotto oli 1860 euroa.

Tekninen rikostutkimuskeskus osallistui päiviin esittelemällä käytössään olevan rikostutkimusauton sekä tarvittaessa mukaan otettavan, erityistä välineistöä sisältävä, ns. tutkimusperäkärryn.
Esittelypaikalle pystytettiin tutkimusperäkärryssä oleva teltta, joka toimi esittelysuojana ja jonne oli laitettu esille tapahtumapaikoilta otettuja valokuvia.
Paikalla ollut yleisö osoitti kiinnostusta tutkimusauton ja peräkärryn varusteisiin, jonka kautta keskustelu siirtyi teknisen paikkatutkijan toimenkuvaan sekä tapahtumapaikoilla tehtäviin tutkimuksiin ja paikoilta taltioitaviin näytteisiin. Vertaus tv-sarja CSI:hin tuli useasti esille.
Lisäksi tuli yleisellä tasolla kysymyksiä palojen ja murtopaikkojen tutkinnasta.
Koska kävijöiden joukossa oli runsaasti lapsia, niin suuren suosion sai teltassa ja tutkimusautossa otetut vertailusormenjäljet, joita otettiin lähes 100 kpl:tta. Samalla jaettiin pienille ”asiakkaille” Esikoululaisen Pientä Poliisikirjaa sekä ”vilkku” pinssejä.

Koiratoimintaa ja kalustoesittelyä


Poliisikoiraesityksiä oli päivän aikana kolme.
Lapsille oli poliisikoira- aiheinen tietokilpailu, jossa palkintona oli oman valinnanmukainen pinssi. Värityskirjat ja muu materiaali tekivät myös kauppansa. Ihmiset olivat kiinnostuneita koiratoiminnasta ja kyselivät avoimesti toiminnasta.
Tietokilpailukysymykset olivat seuraavat:
1.) MIKÄ SEURAAVISTA KOIRARODUISTA EI OLE POLIISIN KÄYTÖSSÄ?
A) SAKSANPAIMENKOIRA
B) MÄYRÄKOIRA
C) BELGIAN PAIMENKOIRA
2.) MIKÄ ON POLIISIKOIRAN EHDOTTOMASTI PARAS KYKY
A) HAISTELLA ERILAISIA ASIOITA
B) SYÖDÄ 10 KILOA MAKKARAA KERRALLA
C) MURISTA MUILLE KOIRILLE
3.) MINKÄLAINEN ON HYVÄ POLIISIKOIRA?
A) LAISKANPULSKEA SOHVALLA LÖHÖÄJÄ
B) HEIKKOHERMOINEN KAIKILLE HAUKKUVA
C) ILOINEN, REIPAS JA ROHKEA
Kalustoesittely toimi hyvin, taktiset suojavarusteet keräsi kiinnostuneita, lähinnä aikuisia, kun taas pienimpiä kiinnosti luonnollisesti ajoneuvot. Moottoripyörä kiinnosti kaikenikäisiä kovasti ja jopa polkupyörät herätti kysymyksiä. Kun yksi lapsi pääsi poliisiveneeseen, siitä seurasi kiinnostusta jonoksi asti.
Rekrytointi ei tavoittanut espoolaisia kävijöitä, sillä suurin osa kävijöistä oli aikuisia tai sitten pieniä lapsia. Toki muutama pieni ihminen tiesi jo haluavansa poliisiksi J
Kansliassa kävi hoitamassa lupa-asioitaan noin 20 ihmistä. Poliisiasema aulassa oli luettavissa poliisinhistoriaa.
Palaute oli pelkästään positiivista, ihmiset olivat tyytyväisen oloisia ja sanoivat, että todella kiva, kun poliisiin ja välineisiin pääsi tutustumaan.






Kirkkonummella päivää vietettiin samaan aikaan Kirkkonummi päivän kanssa. Molemmat tapahtumat vetivät paikalle ihmisiä reilut 500 henkilöä. Poliisi oli esillä kalustoineen, jaossa oli materiaaleja. Iltapäivällä polkupyöräpartio kiersi Kirkkonummen keskustassa. Palvelutoimiston päivystys ja kanslia olivat avoinna.
Lohjalla poliisipäivää vietettiin Lohjan poliisiasemalla.
Sää oli alkuun suotuisa, mutta sadekuuro yllätti. Kokonaisuudessaan Lohjan poliisiasemalla vieraili poliisin päivänä arviolta 100–150 ihmistä, joista noin puolet oli lapsia.
Poliisiaseman pihassa oli uusi Volkswagen transporter-merkkinen, tunnuksellinen poliisiauto sekä Ford Mondeo-merkkinen tunnuksellinen poliisiauto. Ihmiset saivat käydä tutustumassa kumpaankin autoon ja niiden varustuksiin sisältä. Lohjan uusi ”Maija” tyyppinen poliisiauto kiinnosti ihmisiä paljon ja varsinkin lapset olivat innoissaan päästessään tutustumaan poliisiautoon sisältäpäin. Samassa yhteydessä perheiden pienimmille jaettiin hienoja vilkkuvia poliisipinssejä, värityskirjoja ja muuta materiaalia.
Autojen luona oli kaksi konstaapelia, yksi siviilipukuinen konstaapeli tutkinnan puolelta ja yksi virkapukuinen konstaapeli kentän puolelta, vastailemassa ihmisten kysymyksiin liittyen poliisiin ja poliisin tehtäviin. Lapset kyselivät lähinnä poliisiauton varustuksiin sekä poliisin henkilökohtaisiin varusteisiin liittyviä kysymyksiä. Vanhemmat vierailijat kyselivät sitten lähinnä poliisin työhön liittyviä kysymyksiä ja jotkut, lähinnä miespuoleiset vierailijat, olivat kovin kiinnostuneita poliisiautojen moottoreiden tehostakin. Myös poliisikoirista ja poliisikoiratoiminnasta oltiin kiinnostuneita.
Poliisiasemalla sisällä, kanslian puolella, oli päivän aikana tarjolla mehua, kahvia ja suklaakonvehteja.
Kaiken kaikkiaan päivä oli onnistunut ja monet kiittivät pois lähtiessään.

Kiitokset kaikille Poliisin päivästä!