poliisinpaiva



Itä-Uudenmaan poliisilaitos

Vantaalla Poliisin Päivää vietettiin kauppakeskus Jumbossa ja Tikkurilassa poliisiaseman takapihalla pidetyssä löytötavara- ja takavarikkoesineiden huutokaupassa. On vaikea arvioida, paljonko ihmisiä poliisin luona kävi, sillä paikka on muutoinkin vilkas. Joka tapauksessa koko kolmituntisen tapahtuman ajan juttukavereita riitti mukavasti.

kuva    

kuva  

Etenkin poliisileijona ja poliisikoirat olivat suoranaisia vetonauloja. Poliisileijonan ja virkapukuisen poliisin partio oli Itä-Uudenmaan poliisilaitokselta. Poliisikoirat tulivat keskusrikospoliisista ja liikkuvan poliisin lentoaseman yksiköstä. Jumbon tapahtumaan osallistuivat siten kaikki poliisiyksiköt, joilla on toimipaikka Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen alueella. Poliisin Päivän teemana olivat lapset ja nuoret, sekä koulupoliisitoiminta. Näistä teemoista kertoivat Vantaan lähipoliisit, sekä lisäksi paikalla oli yhteistyökumppanina Vantaan kaupungin turvallisuusasiantuntija.

kuva

Keskusrikospoliisi oli tuonut paikalle palokoiran lisäksi henkilökuntaa kertomaan nettiturvallisuudesta, huumeista ja asiakirjaturvallisuudesta. Koiran tiedettiin saavan huomiota, mutta myös huumeet, palotutkinta, sekä seteli- ja passiväärennökset keräsivät yleisöä.

kuva

Liikkuvasta poliisista lentoasemalta tapahtumaan osallistunut poliisikoiraohjaaja tuskin ennätti paljoa kertomaan työstään, sillä koira veti puoleensa suurimman huomion. Joku paikalla olleista totesikin, että koirathan silitetään kaljuiksi. Näin ei onneksi käynyt ja koirat näyttivät nauttivan työpäivästään vähintään yhtä paljon kuin paikalla ollut poliisin henkilöstökin.

kuva

Vantaalla järjestettyyn löytötavara- ja takavarikkoesineiden huutokauppaan osallistui arviolta 150 ihmistä. Yleisöä oli jonkin verran enemmän kuin tavallisesti vastaavissa tilaisuuksissa. Tätä edesauttoi Poliisin Päivän mainonta, sekä viikonloppuna vallinnut hyvä sää. Huutokaupan tuotto oli noin 8000 euroa, mikä on varsin hyvä tulos.
Kuten ennakkoon oli ilmoitettu, tuotto tullaan käyttämään koulupoliisitoiminnan kehittämiseen.

 

 





© Poliisi, 2010