Lapin poliisilaitos

kuva
 
Kiitos mukavasta Poliisin päivästä 2011!
 
Rovaniemellä Sampokeskuksessa, Sallassa S-Market Erätulen pihalla sekä Sodankylässä poliisiasemalla vietettiin mitä mainiointa Poliisin päivää
 
Poliisin päivänä sai meitä tulla jututtamaan mieltä askarruttavista poliisille kuuluvista asioista. Vastailimme kysymyksiin parhaan kykymme mukaan. Tänä vuonna Poliisin päivän teemana olivat liikenneturvallisuus sekä talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjunta, mutta kyllä keskusteluaiheet vaihtelivat laidasta laitaan. 

Poliisiylijohtaja Mikko Paatero oli myös saapunut juhlistamaan Poliisin päivää Rovaniemelle. Hän oli kansalaisten ja median tavattavissa ja kertomassa poliisin viimeisimmät valtakunnan kuulumiset.

Rovaniemellä tapahtumassa esiintyi Rovalan musiikinopettajien bändi ja myös äitiyslomalta palannut Maija-poro. Maija ihastutti ihmisia vanhaan malliin. Tällä kertaa Maija kävi myös sisällä kauppakeskuksessa ja tästä innoissaan pissasi lattialle. Tämmöistä täällä Lapissa sattuu!

Sallassa kävi lukuisa joukko vierailijoita kuvauttamassa itsensä vanhan poliisin rekisteröintikameran edessä  ja näin saivat mukaansa hauskan muiston. Sallassa myös herkuteltiin makkaraa syöden.  Sodankylässä pidettiin poliisin huutokauppa ja samalla sai maistella sotilaskotisisarten leipomia munkkeja.

Kaikilla kolmella paikkakunnalla oli myös poliisin kalustoesittelyä ja mahdollisuus kysellä myös poliisiammattikorkeakouluun hakemisesta.

 kuva

 

 

 





< Takaisin > Tulosta sivu