Varsinais-Suomen poliisilaitos

 

VARSINAIS-SUOMEN POLIISIT

viettivät

LA 29.08.2009 klo 12.00-15.00  

Poliisin Päivä 2009 -tapahtumia

  Poliisipäällystöä Turussa

 

 Tapahtumia järjestettiin seitsemällä paikkakunnalla:

 

 

 

SALON TORILLA:

Salon torilla

Sateesta huolimatta oli vilkas tapahtuma Salossa.

Tapahtuman alussa Salossa satoi, mutta siitä huolimatta kävijöitä oli runsaasti.

Iltapäivällä aurinkokin rupesi paistamaan poliisin päivän kunniaksi.

 

Salon tapahtumassa esiteltiin poliisin ns. maija-tyyppistä autoa.

Lisäksi LP:llä oli mukana henkilöauto ja poliisimoottoripyörä.

Lapsia kiinnostivat poliisiautot ja erityisesti poliisikoiran häkki.

Isommat pojat olivat enemmän kiinnostuneita moottoripyörästä.

 

Esitteitä ja muuta jaettavaa materiaalia meni mukavasti.

Poliisi sai kiitosta siitä että poliisi oli hakeutunut ihmisten keskelle.

Moni sanoi että on mukavaa, kun kynnys lähestyä poliisia on kerrankin niin matalalla. Paikalliset liikenteen ongelmat askarruttivat ihmisiä.

Koulupoliisitoimintaa esiteltiin, mutta siitä aiheesta ei saatu kovin paljon kysymyksiä tai palautetta. Häiriöpaikoista saatiin palautetta, ja myös vinkkejä mm. luvattomasta metsästyksestä alueella.

Kävijöitä Salon tapahtumassa oli yhteensä 382.

 

 

LOIMAAN TORILLA:

 Loimaan torilla

Paikalla oli Loimaan poliisista koira-auto 444 ja henkilöauto 441,

Liikkuvan poliisin moottoripyörä ja vaaka-auto.

 

Yleisöä koko aikana arviolta 750 henkilöä.

Sää oli erittäin vaihtelevaa, aluksi tuulista ja pilvistä, kello 10.40 rankkasade,

sen jälkeen tihkusadetta kello 14 asti, loppuaika aurinkoista.

 

Keskustelu oli tavanomaisesti erittäin monipuolista, pääosa kysymyksistä käsitteli liikennettä ja erilaisia valvonta pyyntöjä.

Paljon kysyttiin myös koulu- ja lähipoliisitoiminnasta.

Vähemmän muuta; aseasioita, uutta poliisilaitosta jne.

 

Loimaan järjestetyn polkupyörähuutokaupan tuotto oli 760 euroa bruttona.

 

 

UUDENKAUPUNGIN TORILLA:

Uudenkaupungin torilla 

Poliisin päivää vietettiin Uudenkaupungin torilla 29.08.2009 klo. 11.15 - 15.00.

Aikainen aloitus johtui siitä, että  heti  ihmisiä oli paikalla paljon.

Torilla oli muitakin tapahtumia, mikä toi torille paljon ulkopaikkakuntalaisia.

Paikalla Varsinais-Suomen poliisilaitoksen lisäksi myös LP:n moottoripyörä, mikä oli erittäin paljon ihmisten mielenkiinnon kohteena.

Kävijämääräarvio oli noin 300.

Ihmisillä oli paljon asiaa:

-äänekkäät mopot ja moottoripyörät

-tarpeeton ja häiritseväajo keskustassa

-taloyhtiöiden sisäisiä riitoja

-löytötavarakysymyksiä

-ajo-oikeuden jatkumiseen liittyviä kysymyksiä

-suojateiden oikeat paikat kaupungissa

-Laitilan palvelutoimiston sulkeminen

-koulupoliisiasian esittelyä, kolmiyhteys poliisi, koulu ja koti

-uuden poliisilaitoksen alueen esittelyä

-poliisikoirien koulutuksen sisällöstä haluttiin tietoa

 

 

RAISIOSSA:

Kauppakeskus Mylly

Raision Myllyssä oli väkeä todella paljon.

Poliisin pisteessä pysähtyneiden määrää ei pystynyt millään laskemaan, määrä liikkuu sadoissa. Suurin osa väestä oli lapsiperheitä, joita kiinnosti erityisesti poliisimoottoripyörä, sormenjälkien otto ja heijastimet.

 

Keskustelut/kysymykset liittyivät lähinnä liikenteeseen (ajokortit, ylinopeudet, mopot) ja muutama oli kiinnostunut poliisikoulutukseen hakeutumisesta.

 

Raision poliisiasemalla järjestettiin päivän aikana polkupyörähuutokauppa, minkä tuotto oli 4481 euroa bruttona.

 

 

KAARINAN TORILLA:

Kaarinan torilla

Oskarinaukio oli hiljainen, koska vieressä oleva kauppakeskus oli suljettuna remontin takia. Tapahtumassa kävi ihmisiä alle sata.

Keskustelun aiheet olivat perinteisiä poliisin toimialaan liittyviä.

 

 

NAUVOSSA:

Nauvossa

Poliisi oli Hotelli Strandbon edustalla.

Paikalla oli poliisin kalustona tila-auto ja poliisivene.

Päivä oli onnistunut. Koko aamupäivä oli satanut, mutta klo 12 aikaan taivas kirkastui ja koko kolme tuntia tapahtuma sai olla auringonpaisteessa, mikä tietysti näkyi myös sekä ihmismäärässä että heidän mielialassaan.

Nauvossa oli n. 300 kävijää, ehkä hieman alle.

Keskustelujen aiheina olivat yleiset poliisiasiat, jotka hyvin paljon keskittyivät liikenteeseen: ajonopeuksiin, seuraamuksiin, rattijuopumuksiin jne.

Myös poliisinkalusto kiinnosti.

Paljon puhuttiin sekä auton että veneen laitteista ja varusteista.

Paikalla käyneet lapset koeistuivat mielellään kiinniotettujen tilan

ja ikuistivat tapahtuman kameroillaan.

 

 

TURUSSA:

 

Kävelykadulla poliisi oli neljästä suunnasta kävellen tulevien ihmisten risteyspaikassa. Ihmiset pysähtyivät kiitettävästi keskustelemaan poliisin kanssa.

Poliisilla oleva materiaali (heijastimet, pinssit ja värityskirjat) kiinnosti myös ihmisiä. Keskusteluaiheet olivat moninaisia, esim. liikennekäyttäytyminen, järjestyslaki (julkijuopottelu, kerjääminen, koirat), poliisikoiratoiminta, poliisin koulutus ja työ.

Lapsiperheitä paikalle veti selvästi poliisimoottoripyörä.

Poliisihevosiakin kyseltiin, mitkä olivat päivän aikana sekä Raisiossa että Loimaalla.

Sää oli poutainen koko kolmen tunnin ajan. Ihmisiä paikalla kävi ainakin toista tuhatta. Ilma oli kirkas, joten poliisin DVD-esitykset eivät näkyneet riittävän hyvin tapahtumateltan kankaalta.

 

 

 Kiitos kaikille mukana olleille! 

Varsinais-Suomen poliisilaitos kiittää vuoden 2009 Poliisin Päivän aikana pidettyihin huutokauppoihin osallistuneita ihmisiä. Raision ja Loimaan huutokaupan tuotot on käytetty ostamalla laitoksen jokaiselle seitsemälle asemalle nimikkokoulupoliisien käyttöön kannettava tietokone. Tietokoneet luovutettiin V-S:n poliisiasemien koulupoliisiyhdyshenkilöille 09.02.2010.

 

 

 

                         kuva

Kuvassa vasemmalta Matti Pippola Turusta, Mika Saarinen Raisiosta, Martti Fager Salosta, Jorma Lampinen Kaarinasta, Kimmo Läntinen Länsi-Turunmaalta ja Pekka Mäkelä Loimaalta. Kuvasta puuttuu Uudenkaupungin poliisiaseman koulupoliisiyhdyshenkilö Leena Lukala.

 


 

kuva





< Takaisin > Tulosta sivu