Keski-Suomen poliisilaitos

Poliisin päivä 2009 -tapahtuma järjestettiin Keski-Suomessa viidellä paikkakunnalla lauantaina 29.8.2009 klo 12-15.

Sää suosi puolipilvisenä ja välillä aurinkoisenakin Poliisin päivän -tapahtumia lauantaina 29.8.2009 klo 12 - 15. Tapahtumissa kävijöitä Jyväskylässä, Jämsässä, Keuruulla, Saarijärvellä ja Äänekoskella oli yhteensä n. 3000 henkeä.

Poliisin päivän tarkoituksena oli edistää poliisin kasvollista näkymistä paikallisesti ja vuorovaikutusta kansalaisten kanssa.

Eniten ihmisiä kiinnosti - varsinkin lapsia ja lapsiperheitä - poliisin kalusto. Kalustoon liittyviä kysymyksiä sateli. Varsinkin pienemmillä paikkakunnilla poliisin ajoneuvoihin kertyviä ajokilometrejä päiviteltiin.

Yhtenä yleisenä keskustelunaiheena olivat mopot ja niistä aiheutuva häiriö, sekä erityisesti taajamissa öiseen aikaan tapahtuvaan autoilla kaahailu ja siitä aiheutuvat meluhaitat.

Muita asioita joihin poliisin halutaan panostavan enemmän, on mm. poliisin näkyvyys niin taajamissa kuin liikenteessäkin, sekä julkijuopotteluun puuttuminen.

Poliisin organisaatiouudistus hämmentää edelleen ihmisiä. Epätietoisuutta on edelleen siitä että Keski-Suomessa on nykyisin vain yksi poliisilaitos ja poliisiasemia 5. Sen myötä nykyisestä johtamisjärjestelmästä oltiin kiinnostuneita.

Lupapalvelulta kyseltiin yleisimpiin lupiin liittyviä toimitusaikoja, maksuja ja ohjeita. Uuteen ampuma-aselakiin liittyviä kysymyksiä tuotiin esille, aselupien saamisen ehdot, lupapalvelun aukioloajat ja lupapalveluauton reitit kiinnostivat myös. Lupapalveluverkoston supistuminen harmitti useita.

Poliisikoulutuksesta kertovat oppaat tekivät kauppansa ja kiinnostuneita kyselijöitä riitti. Tv-sarjojen myötä ihmiset kohdistivat kysymyksiään myös poliisin työn luonteeseen ja keikkatilanteisiin.

Päivän teemaan liittyvää koulupoliisitoimintaa sekä lasten ja nuorten turvallisuutta tuotiin keskusteluissa esille ja siihen liittyvää materiaalia ihmiset ottivat mukaansa kotiin luettavaksi. 

Jyväskylässä tapahtuma järjestettiin Kolmikulman aukiolla. Jyväskylän pääpoliisiasemalta paikalla oli Keski-Suomen poliisilaitoksen poliisipäällikkö, poliisimiehiä, hallintoa ja lupapalveluhenkilöstöä yht. 15 henkilöä. Liikkuva poliisi oli mukana kahden poliisin voimin.

Kansalaiset pääsivät tutustumaan lähemmin poliisin maijaan, moottoripyörään, polkupyörään, lupapalveluautoon ja tunnuksettomaan liikkuvan poliisin autoon.

Lupapalveluautossa käytiin tutustumassa ja myös 8 maksavaa asiakasta kävi hoitamassa passi, ajokortti ja aselupa-asioitaan.

Kahvi- ja mehutarjoilusta vastasi Vapepa (vapaaehtoinen pelastuspalvelu), joka järjesti paikalle myös katokset.

Väkeä paikalla liikkui runsaasti joista arviolta yli tuhat henkeä. Liikkeellä oli runsaasti väkeä vauvasta vaariin, mutta varsinkin lapsiperheitä.

Jämsässä Poliisin päivä sujui kauniissa säässä Akuliinan aukiolla. Jämsän poliisiasemalta paikalla oli poliisiaseman päällikkö ja poliiseja tutkinnasta ja valvonnasta. Myös lupapalvelun toimistosihteeri ja Liikkuvan poliisin ylikonstaapeli olivat paikalla.

Kalustosta esiteltävinä olivat maija poliisiauto ja LP:n vesijetti.

Paikalla kävi n. 500 henkeä - paljon lapsia, jotka viihtyivät paikalla useita tunteja tutuiksi tullen.

Keuruulla S-marketin P-alueella järjestetyssä tapahtumassa kävi n. 500 ihmistä. Keuruun poliisiasemalta paikalla oli poliiseja tutkinnasta ja valvonnasta. Lupapalvelu ja Liikkuva poliisi oli myös paikalla. Koska teemana oli koulupoliisitoiminta ja kiusaaminen, olivat mukana myös koulutoimen edustajat.

Paikalle oli tuotu poliisin maija-auto ja vene, sekä LP:n poliisiauto tutustuttavaksi.

Saarijärven torilla oli Saarijärven poliisiasemalta poliisiaseman päällikkö, poliisit tutkinnasta ja valvonnasta, lupapalvelun edustaja sekä LP.

Esittelyssä olivat poliisin maija-auto, LP:n auto. Tapahtumassa ehti käydä myös moottoripyöräpoliisi.

Tapahtuma kiinnosti arviolta yli 300 henkilöä.

Äänekosken torilla edustettuna olivat Äänekosken poliiseja tutkinnasta, valvonnasta ja pääpoliisiaseman komisario lupapalvelusta, sekä poliisiaseman päällikkö. Marttojen leipomat pullat loppuivat kesken ja lettivehnästä haettiin jatkoksi kaupasta.

Kalustoesittelyyn oli tuotu poliisin maija, poliisivene ja liikkuvan poliisin moottoripyörä, sekä -kelkka.

Arvio toimintaan ja kalustoon tutustumaan tulleista henkilöistä on 500-600 henkilöä.

 

 

 

 

 

 





< Takaisin > Tulosta sivu