Poliisin päivä 2011 Keski-Suomessa
Poliisin päivää vietettiin Keski-Suomessa viidellä paikkakunnalla lauantaina 3.9.2011 klo 10.00 - 13.00. Jyväskylässä, Kolmikulman aukiolla kävijöitä oli ehkä sateisesta säästä johtuen hiukan viimevuotista vähemmän, kun taas Jämsän Keskusaukiolla kävi ennätykselliset n. 600 ihmistä. Myös Keuruun tapahtumassa kävi väkeä tasaisena virtana ja Saarijärven sekä Äänekosken toreilla oli myös vilkasta. Viime vuonna Poliisin päivä 2010 -tapahtuma keräsi Keski-Suomen poliisilaitoksen tilaisuuksiin noin 2700 kävijää. Tänä vuonna siitä hiukan jäätiin, eli noin 2500 kävijää - ihan mukava luku sekin. Tapahtuman tämänvuotisina teemoina olivat liikenneturvallisuus sekä talousrikollisuuden ja harmaan talouden torjunta. Suurinta osaa kansalaisista kiinnostivat tietysti poliisin kalusto ja pullakahvit. Päivän teemoista enemmän kiinnostivat liikenneturvallisuusasiat kuin harmaa talous. Jyväskylässä mm. ylinopeudet olivat tuntuivat olevan yleisenä huolenaiheena. Ihmiset kaipaavat lisää valvontaa liikeneeseen nopeuksien valvontaan, sekä puhalluttamaan. Pienemmillä poliisiasemilla keskusteltiin paljon poliisin resursseista ja näkyvyydestä taajamien ulkopuolella. Kaikissa tapahtumissa kaahailu, rattijuoppoudet sekä häiritsevä mopoilu kevyenliikenteen väylillä ja muualla herättivät keskustelua. Kiitos kaikille tapahtumassa käyneille! - Keski-Suomen poliisilaitos
Takaisin Tulosta sivu |


